Arkadics oy

Arkadics® Music Academy

MIKSI OPISKELLA MEILLÄ?


– Ystävällinen ja yksilöllinen oppimisympäristö

– Kansainvälinen kokemus – olen opiskellut, esiintynyt ja opettanut mm. seuraavissa paikoissa; Amsterdam, Beirut, Berlin, Brno, Cieszyn, Denton (TX),  Fridek-Mistek, Hamar, Maastricht, New York, Olomouc, Ostrava, Oslo, Pardubice, Prague, Warsaw, Stockholm, St.Petersburg (Leningrad), Tel Aviv, Vyborg.

– Käytössä olevat klassiset ja ajattomat opetusmetodit sekä mestareilta kisälleille siirtyvä hiljainen tieto, jota useimmat koulut eivät opeta.

– Tekemisten kautta tapahtuva oppiminen.

– Tyylilajit ylittävä tietäminen ja omakohtaiset kokemukset useiden erilaisten musiikkityylien soittamisesta ja opettamisesta.

– Kuuntelemme opiskelijoiden toiveita, pyrkimyksiä ja intressejä auttaaksemme heitä paremmin toteuttamaan musiikillisia unelmiaan. Lahjojen ja työnteon lisäksi opiskelijat tarvitsevat tietoja, taitoja ja yhteyksiä, joita asiantuntijamme ja mentorimme tarjoavat.

– Opiskelijoille tarjotaan säännöllisiä esiintymistilaisuuksia. Olen aktiivinen esiintyjä ja musiikintekijä ja tiedän, että voin omien esiintymiskokemusteni myötä tarjota monipuolisempaa pedagogiikkaa opiskelijoilleni.

– Olen itse elinikäinen oppija, joka harjoittelee ja realisoi unelmiaan päivittäin, joten ymmärrän opiskelijoita ja pystyn samaistumaan heidän asemaansa.

– Olen taitava pedagogi, joka nauttii työstään ja toisten auttamisesta. Viimeiset 40 vuotta opetustyö on sekä inspiroinut minua että tuottanut minulle suurta mielihyvää, joten on suuri todennäköisyys että sama hauskuus ja inspiraatio tarttuu myös sinuun!

ARKADICS® MUSIC ACADEMY

ARKADICS® KURSSIT

SIJAINTI

Oppimisympäristömme sijaitsee Lapinlahden sairaalan historiallisessa miljöössä hyvien kulkuyhteyksien varrella osoitteessa

Lapinlahdenpolku 8, 00180, Helsinki.

lapinlahden sairaala

Photo: Kari Koskinen

lapinlahden sairaala

Photo: Kari Koskinen